Ihmissuhteet suck

Juttelin S:n kanssa puhelimessa, ja päätin rohkaistua kysymään, että seurusteleeko hän nyt "sen uuden" kanssa. Kyllä kuulemma. Olen tosi iloinen ja helpottunut S:n puolesta, hän ansaitsee pelkkää hyvää. Haluaisin jossain vaiheessa tutustua tyttöystävään ja tulla toimeen hänen kanssaan (tuskinpa meistä mitään ystäviä/kavereita voi tulla, en tosin tiedä kun ei vastaavanlaisista tapauksista ole kokemusta). Ja kaikkien kauniiden ajatusten kruununa kimaltelee tieto siitä, että tätähän minä halusin. Minä halusin, että saan olla vapaa (sikäli kun tiedän, mitä se tarkoittaa), ja että siitä huolimatta S löytäisi onnen elämäänsä.

En tiedä, onko se mustasukkaisuutta vai mitä, mutta kyllä tää kaikki tuntuu myös pahalta. En ole pitkään aikaan halunnut S:ää takaisin läheiseen elämään kanssani, mutta viime öinä olen nähnyt unia, joissa ollaan taas yhdessä. Kun tosielämässä oltiin yhdessä, näin jatkuvasti unia, että ollaan erottu tai eroamassa. Mitään en osaa niin varmaksi kuitenkaan sanoa kuin sen, että seurustella en hänen kanssaan halua enkä kyllä edes pystyisikään. Toivon ja uskon, että tää paha olo on vain lapsellista kiukuttelua siitä, etten olekaan enää hänen elämänsä tärkein ihminen ja sille, että S tekisi kaikkensa minun eteeni, on vihdoin ja viimein tullut piste.

Tunteiden ristiriitaisuutta hämmentää vielä kolmas näkökulma: Olen tosi ylpeä, etten ole hankkinut vierelleni vaan jotain ihmistä, jotta ei tarttis olla yksin. En väitä, että S:n kohdalla olisi kyse siitä, mutta minulle tuollainen toiminta olisi ollut enemmän tai vähemmän ominaista. Voin olla vain ylpeä siitä, että tällä kertaa olen kovasti edes yrittänyt seistä omilla jaloillani ja viettänyt aikaa vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat minua oikeasti omana itsenään kiinnostaneet, eivätkä vaikka siksi, että heillä olisi tarjota mulle läheisyyttä, turvallisuutta ja pysyvyyttä.

Eilen asioita pohtiessani ymmärsin myös, miten kaukana tulevaisuudessa mitkään seurustelukuviot minun kohdallani ovatkaan. Jotenkin kovasti haluaisin sitoutua tähän maailman suloisimpaan poikaan / mieheen, jonka olen tavannut, mutta kovin järkevää se ei kai olisi. "Suhde" on tietysti edennyt jo niin pitkälle, että loukkaamaan tulen sekä häntä että itseäni, kävi miten vain.