Suhdepurkautuminen

Olin S:n kanssa siis neljä vuotta. Kun tapasimme, olin joitakin kuukausia aiemmin päässyt ylioppilaaksi ja vain viikko sitten eronnut ensimmäisestä poikaystävästäni. Jälkeenpäin ajatellen olin aika lapsi, ja eihän S mua paljon vanhempi ollutkaan, mutta valmiimpi sitoutumaan. Noh, neljä vuotta yhdessä olimme, ja hyvin pian eromme jälkeen hän alkoi etsiä uutta. Se oli minusta positiivista kehitystä, olinhan minä "jättänyt" S:n ja halusin hänen päästä äkkiä elämään onnellista elämää. Nyt, muutaman kuukauden jälkeen, kun hänellä se uusi nainen on, minusta tuntuu, että minä olin hänelle vaan joku jonka kanssa olla, ensimmäinen vastaantulija joka sattui ihastumaan.

Meidän piti olla kavereita, ja ihan hyvin se sujuikin. Nähtiin muutaman kerran ilman mitään sen kummempaa draamaa. Tänään, kun oli vielä jotain kamojen jakoa, tilanne oli vähintäänkin kiusallinen ja odotin koko ajan, että S lähtisi.

Meillä on yhteisiä kavereita, eli toisinaan on illanistujaisia, joihin meidät molemmat kutsutaan. Mietin vaan, miten niihin bileisiin sitten pystyy menemään. Ennen joulua oli yhdet, ja vaikka meillä kummallakaan ei ollut luonnollisestikaan mukana deittejä, tunnelma oli hieman kankea. Voin vain kuvitella, mitä se sitten S:n uuden tyttöystävän läsnäollessa olisi. En ainakaan tunnusta, että sydämeni olisi murskattu tai että olisin mustasukkainen, mutta varmasti kärsisin alemmuudentunnosta. Ja jos muut vielä katsoisivat minua säälien, helvetillinen ilta olisi valmis. Toisaalta elättelen toivoa, että esim. illanistujaisissa, joihin kaikki kolme menisimme, voisin kaikesta huolimatta olla oma ulkoisesti itsevarma ja hauska itseni, ja näyttää kuinka hienosti kykenen asiaan suhtautumaan!