Frendit

Meitä oli siis kolmen, loppuvaiheessa neljän pariskunnan melko tiivis ystäväporukka. Töissä tutustuin niihin tyttöihin, ja sitten siihen tuli äijät mukaan. Kaikki parisuhteet oli kestäneet kauan, mulla ja S:llä oli tuorein suhde, vaikka pitkähkö seurusteluaika sekin, ainakin ikäämme nähden. Alussa asuttiin jopa samalla asuinalueella, mikä oli ihan puhdasta sattumaa, mutta kivaa silti, kun saattoi vaan kipasta kylään nopeesti. Tiedettiin toistemme asiat ja niin poispäin. Oikeestaan ystävyyssuhteet oli kuin jostain Frendien realistisesta versiosta.

Kun ero tuli, meille oli selvää, ettei ystäviä aleta mitenkään "jakaa". Taisi olla yhdet bileet, joissa oltiin yhtä aikaa, mutta erikseen, ja niistäkin sitten lähdimme kahdestaan kotiin. Kun S alkoi seurustella, tiesin melkeinpä heti, ettei tämä systeemi, jossa on pariskuntia ja minä, voisi toimia. Näin sieluni silmin ihan selvästi sen, että kohta muut tytöt käyvät kaupungilla sen uuden tytön kanssa, ja pariskunnat ovat onnellisina ravintoloissa ja illanistujaisissa ja piknikeillä ja bileissä ja... Juttelin kuitenkin yhden tytön kanssa asiasta, uskalsin ottaa siis puheeksi. Sanoi, ettei tietenkään niin kävisi, että mut korvattaisiin, ja sillä hetkellä tajusin miten "typerä" luuloni oli ollut. Erityisen hyvälle mielelle tulin, kun ystävä sanoi, ettei hänellä ole edes mielenkiintoa uuteen tyttöön tutustua. Vähän ilkeää, eikä välttämättä totta, mutta kyllä se mun mieltä lämmitti.

En haluaisi ajatella näin, mutta kaippa olin hieman naiivi, kun ajattelin, että S:n kanssa sitten ystävinä pysytään, ja uuteen tyttöystävään haluan myös tutustua. Ystävinä pysyminen saattaa monen parin kohdalla tarkoittaa sitä, ettei olla riidoissa, niin taitaa olla ainakin meidän tapauksessamme. En minä voi oikein luontevaksi kuvitella sitä tilannetta, että oltaisiin vaikka syömässä neljästään kumppaneidemme kanssa. Ja niin paljon kuin olisinkaan halunnut sen onnistuvan, en pelkästään ystävyyssuhteen vuoksi, vaan myös siksi, että halusin tietysti todistaa koko maailmalle paskapuheeksi sen, etteikö eksän kanssa voisi olla ystävä.

Äidin kanssa juteltiin tänään puhelimessa ja se sanoi, että kyllä mahtaa lääke olla tehokasta kun noin naurattaa. Oli ihan kivaa kikattaa sen kanssa. Mulla ja äidillä on ollut vaikeutemme, mutta olen mä ihan käsittämättömän kiitollinen siitä, että mulla yleensäkin on äiti, ja vielä noin mainio persoona, että huumorintajut osuu edes välillä yksiin.

S muuten kasvattaa hamppua. Ajattelin, miten ihana ja suloinen kosto olisikaan ilmiantaa se (vaikka ei mulla mitään kostettavaa olekaan). Mä en koe kannabiksenkasvattelua mitenkään vääränä, vaan kyseessä olisi puhtaasti vittuilu. Eli mulla on moraalinen ongelma, monen mielestä varmaan vähän erikoisessa paikassa.