Välillä tulee mieleen S ja uusi tyttöystävä, vaikka pikkuhiljaa alan jo päästä asian yli. Asian jonkinlainen järjettömyys ja tuskan kohtuuttomuus tulevat oikeudenmukaisiksi, kun ajattelen, että loukkasinhan minäkin usein S:ää. Eli siis lohduttaudun sillä, että olin paska tyttöystävä/vaimo. Ja jälleen tajuan, miten paljon parempi on hänelle itselleen, ettei tarvitse minussa roikkua, vaan on löytänyt uuden ihmisen jota rakastaa. Ja toisaalta, koska olin niin kelvoton puoliso, ehkäpä hänkään ei minulle "se oikea" ollut (vaikken usko mihinkään seoikea-lässynlässyyn).
Mulla on ollut hauskaa yhden pojan kanssa, joka on siis ihan ystävä, korkeintaan. Tai siis, ei olla suhdetta sen enempää määritelty, ja olen tehnyt selväksi, että musta ei seurustelemaan ole. Tavataan kuitenkin viikottain, vaikka ei samalla paikkakunnalla edes asuta. On ollut ihanaa, kun tietää, että toinen ei karkaa mihinkään, mutta toisaalta ei myöskään kahlehdi. Ei oikeastaan edes pelota, että loukkaannun.
Perunarock 2012
45 minuuttia sitten
Mukava lukea että sulla menee paremmin. Mutta tiedätkös, eikös paras suhde olekkin sellainen jossa et tunne olevasi kahleissa mutta silti pidät siitä että se toinen on olemassa. Ja nyt sulla on sellainen, äläkä nyt van ala kelailemaan enempää vaikka mä höpötänkin mitä höpötän :)
VastaaPoistaJa sun ei tarvitse olla totaalisen ehjä tai unohtanut S:ää, jotta voisit tapailla jotakuta. Eiks parasta oliskin jos voisitte eheytyä yhdessä, vaikkakin erikseen.