Yhä enemmän alkaa vaikuttaa siltä, että S ei ikinä minusta välittänyt, hänelle oli tärkeää, että oli joku. Kun erosimme syksyllä, hän soitteli usein ja tapasimme silloin tällöin (liian usein) - nyt sitä mulkkua ei kiinnosta edes olla mukava minulle. Uskoin viime viikkoihin saakka, että olin särkenyt hänen sydämensä ja hän ansaitsee kaiken hyvän maailmassa - vitut.
Olin tänään eri paikassa harjoittelemassa kuin yleensä. Oli aivan mainio ja upea tilaisuus päästä kyseiseen mestaan, mutta kyllä taas näki sen, miten paska joidenkin ihmisten asenne opiskelijoita kohtaan osaa olla. Huomenna uudelleen, ensi viikolla taas omaan tuttuun paikkaan.
Itsemurhan mahdollisuus pyörii mun päässä taas päivittäin. En tiedä, miten hengestä pääsisi varmasti eroon, tai tiedän toki, mutta nuo mahdollisuudet ovat ulottumattomissani. En pystyisi viiltelemään itseäni. Oikeanlaisia lääkkeitä minulla ei ole, enkä tiedä mistä saisin. Ja aina silloin tällöin kuulee juttuja, joissa ihminen on hypännyt jostain kahdeksannesta kerroksesta ja jäänyt silti henkiin. Silloin tällöin, etenkin nuorempana pelkkä ajatus itsemurhasta helpotti mua, mutta ei enää. Yrityksistä huolimatta en ole sitä saavuttanut, ja jos nyt kuolisin, olisin joku hullu akka, joka tappoi itsensä koska ex löysi uuden. Kuolema on mulle niin mahdoton.
Perunarock 2012
45 minuuttia sitten
Se että murskasit S:n sydämmen ja nyt hän on sinulle kylmä mulkku eivät ole toisiaan pois sulkevia vaihtoehtoja. Katkeruutta? Omien jalkojen kantavuutta? Uhittelua? On vaikea sanoa enempää kun ei tunne kumpaakaan.
VastaaPoistaEhkä vähän julma kysymys mutta toiko tieto/uskomus siitä että mursit toisen sydämen lohtua omaan elämääsi?
Monesti juuri silloin kun olet valmis astumaan reunan yli, käännytkin viimeisellä askeleella ympäri ja näet vastassasi hymyilevät kasvot.
Ei se kyllä mitenkään lohtua elämääni tuonut, mutta ihan aiheellinen kysymys sinänsä. Enkä enää usko, että hänen sydämensä millään muotoa murskasinkaan, kun nyt jo uuden läheisen ihmisen on löytänyt.
VastaaPoista