Klassikko

Noh, eipä se jutun jatkaminenkaan enää niin helppoa ollut. Tänään taas nähtiin ja kun lähdin kotiin, olin niin käsittämättömän paskana. Ajattelin, et pakko saada Diileri itelle ja omaksi, ei musta selkeästi ole jakamaan.

Joo, mulla on suhde varattuun mieheen. Oon niin klassinen esimerkki heikosta naisesta, joka antaa tunteiden viedä. Olen kuitenkin sairaan ylpeä, etten ole (kai) alkanut kuvitella liikoja. En oleta, että Diileri jättää muijansa ja me eletään yhdessä elämämme onnellisina loppuun saakka. Mutta: en mä ihan tyypilliseksi epätoivoseks roikkujaks voi tunnustautua. Diileri osottaa tunteitaan selkeesti avoimemmin kuin mä, ja tapaamiset on tapahtuneet yleensä sen aloitteesta. Ja lähestulkoon joka päivä siis nähdään toisemme. Lisäks tänään se olis vienyt mut kotiinsa ja esitellyt mut lapselleen, mut siinä vaiheessa mä kieltäydyin mut lupasin tulla "joku kerta".

Noh, tän iltasten "deittien" jälkeen sitten sanoin miten pahalta tuntuu. Että en pysty jakamaan, ja oon niin kovin ihastunu. Diileri sanoi, et se haluis jättää sen elämänsä, ja olla mun kanssa niinku millään muulla ei olis väliä, mut pelkää sitä kaikkee paskaa, mitä siitä seurais. Musta toi on niin vitun typerä asenne elämään, et ollaan ennemmin paskassa suhteessa kuin tehdään töitä uuden onnen eteen. Tai ehkä se ei sitten vaan välitä musta tarpeeks jättääkseen taa paskan joskin luultavasti turvallisen elämänsä.

Mä tottakai olen tiennyt, että se on muhun erittäin ihastunu, mut olettanu myös, että niillä on onnellinen, joskin yhteiskunnan normien vastainen parisuhde. Tietysti ihastuminen ja päivittäinen yhteydenpito mun kanssa kertoo osaltaan siitä, ettei kaikki ole suhteessa kohdallaan, mutta en sitä niin osannut itse ajatella. Tänään kuitenkin sain sitten tietää, että niiden suhde on nykyisin lähinnä ystävyyssuhde - tää tieto oli yllätys, helpotus ja kaikkee sellasta.

Juteltiin ystävän kanssa, miten kummallista onkaan, et onnellisuus onkin ainakin osittain kiinni siitä, et rinnalla on se rakastettu. Mä oon aina hiukan halveksinut ihmisiä, jotka ei pysty olemaan ilman parisuhdetta, mut taidan sit ite olla sellainen kans.

Noh, oli miten oli, luultavasti noin 100 % ihmisistä pitää mua säälittävänä moraalittomana naisena, ja vaik mä täl hetkellä hiukan vitutan itteänikin, mä silti jatkan. Mä katson, tekeekö se oikeasti mitään sen eteen, et joskus voitas oikeasti olla yhdessä. Mut jos mä siinä alan tasapainoni uhalla epätoivosesti roikkumaan, mut saa kyllä ampua.