Sit joskus

Jos puhuis vaihteeks jostain muusta kuin Diileristä, joka sekin on kyllä tietysti hyvä puheenaihe. Siinä asiassa ei mitään uutta. Kivaa ja ihanaa on, mut siihen se sit jää.

Koulu on jotenkin tosi rankkaa ja toisaalta helppoa. Mitään vaikeasti tajuttavia kursseja mulla ei nyt ole, mä läpäisen kyllä kaikki kunhan vaan jaksan tehdä vaadittavat työt. Välillä mun vaan pitää teeskennellä, että olisin jotenkin perehtynyt asiaan, kun todellisuudessa mulla ei oo mitään käsitystä...

Mun on kauhean vaikea erottaa sitä, koska olen masentunut ja koska vain normaalisti turhautunut tai väsynyt. Tosi herkästi tulee peruttua esim. työvuoro, jos on huono olo, viimeksi viimeinen pääsiäisen työvuoro.

S soitti mulle eilen. Me ei olla oltu missään tekemisissä pitkään aikaan. Mähän lähetin sille sen viestin useita viikkoja sitten, eikä vastausta tosiaankaan kuulunut. Ajattelin ensin, etten vastaa puhelimeen, mutta vastasin kuitenkin. Oli tekemässä muuttoa ja sanoi löytäneensä jotain mun tavaroita ja tuovansa ne viikonlopun aikana. Oli ihan kiva jutella hetki ja huomata, ettei sen mun ikäväviestin kai tarvitse vaikuttaa ikuisesti, ehkä me voidaan jossain vaiheessa oikeasti olla edes jonkinlaisia kavereita? Mutta niin kauan, kuin mä olen sinkkuna ja S seurustelee, musta tuntuis oudolta olla sen seurassa. Mutta tosiaan, ehkä joskus.