Suuria eroja

Diileri sanoi tänään kihlakaverille, että haluaa jatkaa vaan ystävinä. Tuntuu tietysti helpottavalta, mutta myös vähän pahalta. Itellä on vielä puolen vuoden takainen ero tuoreessa muistissa, ja vaikka siitäkin suhteesta tunteet oli suurin piirtein kuolleet, pahalta eroaminen tuntui enkä haluis että muut joutuu kärsimään. Ihan älytön juttu sinänsä: kuten tiedämme, mä olen ihastunut Diileriin ja haluan sen kanssa ainakin hengata, niin miks ihmeessä mä nyt ahdistun sen erosta, joka mahdollistaa tietty sen, että me joskus hamassa tulevaisuudessa ollaan pari. Mitään vakavaa en kyllä edes yritä tällaisessa tilanteessa rakentaa... Yhdessäolo vaan tuntuu hyvältä.

Seuraavaks Diilerillä on tietty edessä se surutyö. Mä en ikinä alkaisi parisuhteeseen vasta eronneen ihmisen kanssa, enkä mitään tuollaista aiokaan ehdottaa... Mutta jos sit joskus, mut vasta, kun ero on täysin selvä ja ohi.

Tuli niin yllätyksenä tuo, että ovat nyt laittaneet eron käyntiin. En mä voinut olla mitenkään varma, että kyseinen asia ikinä tapahtuis, saati sitten että näin äkkiä. Noh, olihan niillä suhteessa kaikenlaisia ongelmia, etten mä sitä eroa mitenkään aiheuttanut, olin ehkä viimeinen pisara.

Niin, omasta erosta on siis jo puoli vuotta. Aika on mennyt aivan käsittämätöntä vauhtia. Vaikka mulla ei ihan hirveän tylsä elämä ole koskaan ollutkaan, on tää viimeinen kuusi kuukautta ollut tapahtumarikkain ja opettavaisin ajanjakso koskaan. Jos mä olisin tiennyt, miten vaikeaa ero on, en olisi tähän koskaan ryhtynyt, mutta tietysti nyt oon todella tyytyväinen että asiat on menneet niinku ne on menny.