Ehkä noin puoli sekuntia edellisen postauksen jälkeen päätin lykätä luopumisen tuskaa kauemmas ja jatkaa diilerijuttua. Harvemmin näin tehokkaaseen itsepetokseen olenkaan törmännyt. Oli miten oli, eilen käytiin sitten kaupungilla ja mun luona. Oli kivaa, mutta mun puolelta myös hiukan surua tms., kun en sitä ihmistä tule koskaan ihan omakseni saamaan. Diilerin elämän suuri rakkaus on kuitenki ihan se oma kihlattu. Ei se mitään tollasta ole sanonut, mutta kyllä sen tietää. Eihän se mulle puhu mitään kenestäkään muusta naisesta, ja siks mä välillä erehdynkin hetkellisesti kuvittelemaan, että olisin ainoa.
Meillä ei muuten edelleenkään ole ollut seksiä ja ehkä mä haluankin pitää asian niin.
One life, one soul
3 päivää sitten
hei tyttö, tykkään lukea sun kirjotuksia :)
VastaaPoistaelämä on niin kummallista, joskus ei voinut uskoa olevansa siinä tilanteessa missä nyt on, eikä tästä eteenpäin ole hajuakaan mitä sitten joskus.
kai se menee niin, että välillä isot kivet onnistuu kiertämään ja välillä ei auta kun mennä läpi.
Joo, enpä minäkään koskaan arvannut ryhtyväni tällaiseen, mutta toisin kävi. Nyt mietin, mitä sellasta mahdan tulevaisuudessa tehdä, minkä nykyään vielä tuomitsen. Huh, vähiin käy vaihtoehdot...
VastaaPoistaJa kiitti paljon kommentista!
VastaaPoista