Sydän

Asiat on nyt menneet tähän, että me seurustellaan. Paljon parempi aika seurustelusuhteen määrittelemiselle ois ollut tietysti se, kun D asuu jo omassa asunnossa, mutta en mä vaan halunnut olla vaan joku, jonka kanssa hengataan (vaikka kyllä toki tiesin olevani paljon enemmän ilman sitäkin, että olen nyt "virallisesti" tyttöystävä). Eipä tämä mitään käytännössä muuta. Me ollaan oltu tiiviisti yhteydessä tähänkin asti, enkä mäkään ole enää aikoihin tavannut muita. Ihan uusi piirre on, et mua ei edes kiinnosta tapailla muita, aiemmissa suhteissa sitoutuminen tolta osin ahdisti. Ihanaa olla ihastunut ja rakastunut, mutta mulle tuottaa tosi paljon päänvaivaa se, että pelkään ahdistavani D:tä, vaikken ole esim. mikään perusmustistyyppi tai liimautuja ollenkaan.

Niin, se asuu tosiaan edelleen eksmuijansa ja poikansa kanssa. Tarkoituksena on muuttaa mahdollisimman lähelle nykyistä kotia, jotta poika vois olla illat D:n kanssa, kun se äiti on iltatöissä. En sit tiedä, miksei se lapsi asuis isällään kokonaan, mut en viitti kysyä, kun asia ei juurikaan mulle kuulu, jos ollenkaan. Mua vituttaa toi kämpättömyys, mut kai tää on perkele vaan kestettävä, ja yllättävän vähän tää mua kuitenki ahdistaa.