Noh, nyt yöllä sitten erottiin. Yritin jutella E:n kanssa meidän suhteen tulevaisuudesta, eikä siitä tullut oikeesti vittuakaan. Huusin sit lopuks, ettei sun tartte jutella mun kanssa enää ikinä, ja se lähti pois. Ekaks vähän pelästyin, mut nopeesti tajusin, et parempi näin. Sen jälkeen olen aktiivisesti yrittänyt sulkea tunteeni ulkopuolelle. Menin heti vaatehuoneeseen ja sulloin E:n vaatteet jätesäkkiin, revin yhteiskuvan kappaleiksi ja heitin hammasharjan roskikseen. On tossa vielä jotain sen kamoja. En halua, että ne tulevat sattumalta vastaan ja mua alkaa itkettää, siltä varalta siis hankkiudun eroon kaikesta.
Suhdetta jatkui siis kolmisen kuukautta, ja suurimmaks osaksi se oli aivan ihanaa, vaikka meillä oli välillämme iso ongelma: E asui eksänsä kanssa samassa osoitteessa, vaikkeivät ne yhtäaikaa siellä aikaa viettäneetkään. Niillä on yhteinen lapsi, mikä selittää tuon järjestelyn. Koko ajan tarkoitus kuitenkin oli, että E muuttaisi omaan asuntoonsa ja päästäisiin elämään normaalia arkea... Juuri mitään se ei kuitenkaan saanut aikaiseksi asian eteen, vaikka uskonkin ihan täysin, että se yritti ja mietti asioita. Mutta en mä ihan loputtomasti kestänyt, varsinkin, kun tän viimeisen viikon aikana ei enää voitu puhua juuri mistään. Vaikka päästin E:n varmaankin liian lähelle itseäni, ei mua kaduta, vielä ainakaan. Se oli aivan ihana tyyppi, jonka kanssa olisin voinut olla pitkäänkin, mut ilmeisesti se ei halunnut samaa.
Nyt mun pitää vaan pysyä tiukkana ja olla itsekkäämpi. Mä toivon, ettei se enää ottaisi yhteyttä, sillä jos se vaikka ehdottaa tapaamista, mun on varmaankin hyvin vaikea sanoa ei. Ikävä tulee olemaan kova, ja lisäks mä en halua loukata sitä millään tavalla. Toiki mua vituttaa, et miks mä en ymmärrä olla kiltimpi itselleni, loukkashan sekin mua, vaikka ei kai tarkoituksella tai vitustako minä tiedän. Kaikki on jotenkin niin sekavaa, toisaalta tiedän että se rakasti mua. Mut se ei nyt riitä.
Perjantaipsykoosi
2 päivää sitten
Mukavaa että olet palannut vaikkei postaus mikään iloinen ollutkaan.
VastaaPoistaSilloin kun aloit hengailemaan E:n kanssa niin olit aika rikki. Takerruitkohan sä nyt siitäkin syystä noin lujasti? Ei ole tarkoitus neuvoa vaan ihan rehellisesti pohtia. Voimia joka päivään.
Kiitos paljon kommentista, ja mukava tietää, että mua kaivattiin :).
VastaaPoistaVoi olla, että olinkin silloin hajalla (kun suhde alkoi), mutta itse en sitä ainakaan tunnistanut. Enkä tunnusta, että olisin takertunut, en mä mitenkään yrittänyt E:tä omistaa tai kahlita (ehkä et sitä tarkoittanutkaan). Mä vaan rakastuin jotenkin totaalisesti, oli ihan mahtavaa kun sai olla just niin outo kun onkin. Mutta nyt yritän ajatella, että maailmassa on tuhat just munlaista friikkiä - ihan vaan mun löydettäväksi :).